Kaikille äideille hyvää äitienpäivää!

Sain tänä aamuna monta halausta ja kortteja ja pieniä lahjuksia, joita on  kuvissa. Toiseksi nuorimmainen oli tehnyt ihanan pyyheliinan, johon oli laittanut äidin nimen. Kertoi tehneensä sitä 10 tuntia ja se on kyllä aivan ihana. Lohdutin häntä, että onneksi sinun äipälläsi on aika lyhyt nimi, muuten ompelemista olisi ollut vielä enemmän. Uusi laukkukin tuli tämän laukkufriikin kainaloon ja piti tietty tehdä siihen sopiva koru. Ja tämä äippä voi sitten hemmotella myös itseään naisellisella kosmetiikallakin, kiitos esikoisen. Kiva, kun on tuollainen teini-ikäinen neitokin jo, niin voidaan jo yhdessä tehdä kaikkea kivaa. Kyllä ihan alkoi aamulla itkettää, kun kaksi halaajaa on jo mua pitempiä ja pari on sitten vielä pienempää. Kyllä se aika rientää! Onneksi tuo kuopus on vielä pitkään äipän ja iskän seurana.